IMG_5327.jpgIMG_5326.jpgIMG_5331.jpg

Hät hätää kävimme eilen mökillä. Istutuskausi alkaa olla kohta kuumimmillaan ja jälleen täytyy nyt häpeäkseni myöntää, että siemenpusseja on aivan liikaa. Taas. No onneksi on multaa ja ruukkuja....ajattelin tänä kesänä istuttaa salaattia ruukkuihin. Oli kyllä niin kätevää vain tuoda sitten ruukku kerrallaan ja popsia suihinsa. Ainakin 10 ruukullista salaattia siis olisi ajatuksissa tehdä, ja pönttöjähän riittää kun olen niitä hamstraillut. Tosin talven jäljiltä osa ruukuista jotka jäivät ulos kirjaimellisesti levisivät. Voisin siis todeta että jatkossa ruukut on laitettava suojaan lumelta ja sen sellaiselta. Tällaisena peräkamarihortonoomina ei tullut edes mieleen ettei saviruukku selviytyisi lumesta,,,mutta juu tiedoksi, ei selviä...Katsokseen siis mars ensi vuonna...